Tilkkutäkki ja juuri Sinä

Rippikoulusta, osa 2

(julkaistu alunperin 2005)

Kuka olisi uskonut, että riparilauluista koostuva cd kelluisi viikkokaupalla myyntilistojen pinnalla? Nyt jälkeenpäin on helppo todeta, että levyn suosio kuvastaa rippikoulumuistojen syvyyttä ja kuulautta suomalaisten sieluissa.

Mitä rippikoulun jälkeen? Kirkon seinänvierillä on kysytty, panostetaanko lapsi- ja nuoriso- ja rippikoulutyöhön liikaa – kun kerran joka tapauksessa niin moni nuori aikuinen eroaa kirkosta. Tilkkutäkki-levyn suosio antaa yhden vastauksen tähän kysymykseen.

Kun suomalainen syntyy, hänet pyydetään kastettavaksi; vaikka uskonnollisten termien sijaan vanhemmat puhuisivatkin ääneen lähinnä nimenannosta, ei kasteen merkitys siitä vähene. Kun pommi räjähtää tai tulva-aalto käy ylitse, suomalainen tulee kirkkoon. Kun suomalainen kuolee, hänet tuodaan kirkkoon siunattavaksi. Ja väitän, että ilman panostusta lapsi- ja nuorisotyöhön nämä enemmistöprosentit olisivat aika toisenlaisia.

Uskonnollinen pohdinta liikkuu syvällä suomalaisen mielenmaisemassa, jylhän järven rannalla metsän keskellä. Kaupunkien sykkeessä, nuoren aikuisuuden lastenhoito- ja työkiireiden täyttämässä maailmassa suomalainen keksii sunnuntaiaamuna muutakin tekemistä kuin kirkkoon tulemisen – saattaapa säästää rahaa ja erotakin. Mutta vaikka hän tietoisestikin vieraksuisi kristinuskoa, on hän saanut lapsena ja nuorena jonkinlaisen käsityksen siitä, mistä uskossa on kyse. Joskus hän pysähtyy järven rantaan, ristii kätensä – ja toivoo.

Kaipuu toiselle rannalle säilyy, vaikka rippikoulun leirinuotioista ja lauluista ja oppitunneista kuluu yhä useampia vuosia, vaikka yhä useampi leiritoveri lähtee vastarantaa kohti eikä palaa – tai ehkä juuri siksi. Radiosta kuulee tutun laulun ja pohtii, olisiko se sittenkin totta, juuri minulle.

Aikuisena ei enää ole niin avoin vaikutteille: ihminen onnistuu sulkemaan oviaan ja pakenemaan lapsenkaltaisuuttaan, joka on valtakunnan ehto.  Jos haluaa miettiä, missä tilassa kristinusko Suomessa olisi ilman lapsi-, nuoriso- ja rippikoulutyötä, voi tutustua Viron tilanteeseen. Siellä kommunistipainostuksesta johtuen menetettiin kosketus nuoriin, ja nyt järven rannalla on upottavaa liejua - ei pohjaa uskolle (eikä paljoa moraalillekaan). Vaikka suomalaisten uskonnollisuus olisikin tilkkutäkki, on se repaleista riepua parempi.