Joulun alla

(julkaistu alunperin joulukuussa 2005)

Onko papin joulu kiireinen? Painaako joulun työtaakka alleen papin tai perheensä?

Kiire sopinee paremmin tontun kuin papin olemukseen (vaikka papit työnsä puolesta toisinaan pellejä/narreja/syntipukkeja/lajin tonttuja joutuvatkin olemaan). Mutta valitettavan usein kuulee tarinoita virkasiskoista ja –veljistä, joita se vaivaa: toimituksessa jätetään virsi laulamatta kun papilla on kiire, ihmistä ei ehdi kuunnella kun tietokone odottaa, tilastoja täytyy tehdä eikä voi olla tavattavissa. Tällöin on jotain pahasti vialla, jossain. Kuvitelkaapa juoksentelevaa Jeesusta, joka loikkii ihmisen luota toiselle…

Jouluna taitaa kyllä usein olla suntio kovemmalla, tai kanttori. Jos seurakunta ei ole aivan pienin, ei työtaakka vaikuta ainakaan omien joulutehtävieni valossa valtaisalta. Toki kolme tilaisuutta vaativat valmistelunsa, mutta niitä on voinut tehdä jo aiemmin. Tosin tuntuu siltä, että joulua edeltävä aika on tiiviimpi: eri puurojuhliin ja hartauksiin kuluu (useimmiten hyvin käytettyä) aikaa selvästi enemmän kuin joulukirkkoihin.

Toistuvasti lehdissä pohditaan, mistä papeille saarnajuuria kun puu on ollut sama joka joulu. Ensikertalaisena on helppo sanoa, mutta eikö ongelma ole sama joka saarnan kohdalla? Runko on aina Kristus, ihmisoksia suunnaton määrä ja samoin puheenaiheita näiden kahden kohtaamisesta. Mutta joulukirkossa on paljon väkeä, joka ei yleensä käy kirkossa, joku argumentoi. Pitäisikö siis "tavallisen sunnuntain" saarna valmistella heikommin, kun sitä kuuntelevat vain enimmäkseen ahkerimmat kävijät? Mutta joulukirkossa pitää kiinnittää tarkkaa huomiota kieleen, jotta ihmiset ymmärtävät, jatkaa toinen. Onko papille siis sallittua teologisen jargonin, työkielen, käyttäminen muissa saarnoissa? Eikö ymmärrettävyys ole joka saarnan ehdoton lähtökohta? Latinaa voi puhua teologikaverin kanssa kuppilassa tai retriitissä.

Olen huomannut, että mitä enemmän käyn jumalanpalveluksissa, sitä vähemmän painoarvoa saarnalle lankeaa. Ei niin, että olisi suinkaan yhdentekevää, mitä julistetaan, päinvastoin (se on hyvin kolmintekevää:). Mutta yleinen hiljentyminen Pyhän, Jumalan, kohtaamiseen, rukous ja synnintunnustus ja ehtoollinen, saavat yhä enemmän merkitystä. Samaa olen kuullut vanhuksilta, joita olen työssä tavannut (lohdutukseksi saarnaajalle? :).

Ajatus on lohdullinen: tarkkojen valmistelujenkin jälkeen saarna saa olla perusviljaa, seimen ydinainetta. Jumala puhuu saviastioidensa kautta, saman ihmeen äärellä ovat niin saarnaaja kuin kuulijakin: molemmat yrittävät kuulla, mitä Kristus sanoo. Nyt jouluna hän näyttää hymyilevän seimessä, juuri sinulle – ja minulle.