Palautetta!

Julkaistu alunperin 9.4.2006

”Pastori puhui niin kauniisti.”
”Juuri tästä pastorin saarnasta olen aina pitänyt.”

Nämä ovat kliseitä palautteesta, jota pappi saa. Harmi vaan, että useissa kliseissä on totuuspohjansa.
(Ja pohjahan on syvältä.)

Pelokseni huomaan jo nyt, että saan palautetta paljon vähemmän kuin ennen. Kun työntekijä on uusi, hän muistaa kysyä ja hänelle saatetaan jopa muistaa kysymättäkin kertoa palautetta (erityisesti tietysti silloin, jos homma ontuu). Ei aikaakaan, kun vasta-alkaneesta tulee vakiotyöläinen, ja palaute lipuu taustalle veneen porskuttaessa eteenpäin.

Palaute on ongelmallinen juttu kirkon työssä. Yhtäältä se on välttämätöntä: alkaen jo äänen voimakkuudesta ja selkeydestä, kulkien puheiden selkeyteen asiallisesti. Uskonnolliset asiat ovat niin vaikeasti sanoiksi puettavia, että keskustelu olisi tosiaan tarpeen – onneksi joissain seurakunnissa onkin ”saarnajatkot”-käytäntö, jossa messun jälkeen pappi ja seurakuntalaiset voivat keskustella saarnasta ja päivän teksteistä.

Yhtäältä palaute olisi siis välttämätöntä, mutta toisaalta se ei ole tämän työn perusta samalla tavalla kuin joissain muissa palveluammateissa. Jos kaikki ovat pelkästään iloisia ja tyytyväisiä, herää epäilys, onko sanaa saarnattu oikein. Ja hyvät lukijat, jos olette tutustuneet aiempiin kirjoituksiini, tiedätte hyvin, kuinka tärkeänä pidän ilon lisäämistä kirkkomme elämässä. Mutta Jumalan Sanan tehtävänä ei ole herättää pelkästään itsetyytyväisyyttä ja iloa, vaan myöskin vakavaa itsetutkiskelua: olenko minä oikealla tiellä? On aivan liian helppoa saarnata ihmisten korvasyyhyyn, vahvistaa yhteisössään vallitsevia oletuksia ja kuulijoiden oikeassa olemista. Ja kun kuitenkin Jeesuksen sanat aina haastavat miettimään, tottelemmeko kivisiä sääntöjä ja mielipiteitä – vai näemmekö asiat sydämellä, lähimmäisenrakkauden silmin.

Pappi palvelee seurakuntaa – ja samalla Jumalan Sanaa. Hänen työnsä yksi osa on se, että hän ei tiedä kylvönsä tulosta: vihamielinen ensireaktio voi muuttua hedelmälliseksi kasvuksi, kiittävä ensipalaute voi olla seurausta siitä, ettei mikään ole liikahtanut. Papin on oltava yhteisöllinen, mutta myös yksinäinen – aika taiteilua. Onneksi tässä ei olla vain itsensä varassa, vaan saarnataan jostain Toisesta (joka on Ensimmäinen).

Hyvät ihmiset, antakaa siis palautetta! Se on tärkeää paitsi työntekijöille, myös itsellenne. Liian usein me nurisemme itseksemme, kun asioita voisi selvittää yhteisessä keskustelussa. Sama pätee muuten myös tähän sivustoon: kiitos palautteista, mutta keskustelkaa ihmeessä enemmänkin…

P.S. Eikö palaute itse asiassa ole ihmisen osa? Me palautamme Jumalalle luomistyönsä tuloksia, keskustelemme elämästä, hyvästä ja pahasta. (Ja usein tuo palaute ei ole kauhean positiivista...) Annamme palautetta Luojalle, kerran palaamme Hänen luokseen.