keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Pappi. Minäkö?

(Papin alkutaipaleelta, 2005, osa 1)

Tervetuloa mukaan matkalle. Kesäkuun alussa minut vihitään papiksi, kaikkien kristittyjen yhteisestä (yleisestä) pappeudesta erityiseen pappeuteen.

Ja kyllähän se aika erityistä onkin. Sanoisinko jopa erikoista. Erikoiset kuteet, erityinen rooli, kaikki erilaiset odotukset ihmisiltä – ”voi kauhee, sä ootkin pappi ja mä puhuin tämmöstä”, ”kyllä papin pitää elää esikuvana seurakunnalle”, ”se kuulemma osti kaljapullon, vaikka on pappi”.

Kuka tällaiseen virkaan haluaa, kantamaan kaikkia näitä odotuksia? Toiveita ja syytöksiä, pelkoja ja odotuksia, Jumalan sijaisena paremman puutteessa?

Yhä meitä hulluja löytyy, niin kuin on löytynyt kohta parituhatta vuotta. Useimmat meistä tosin sanovat puolustuksekseen, että ovat saaneet kutsun. Kutsumuksen. Mutta se ei poista sitä, että alttarilla pappisvihkimyksessä pitää sanoa ”tahdon”, jos papiksi haluaa.

Kahden ja kolmen vuosikymmenen välissä, suomalaisena, naimisissa, perheellisesti lapsettomana ja henkisesti lapsellisena olen pappeuteen lähdössä (ja toivottavasti myös hengellisesti lapsellisena). Miksi ihmeessä? Sitä yritän teille jakaa tässä nettipäiväkirjassa, blogissa. Haluan puhua suoraan, vaikka hengellisistä usein voikin puhua vain kiertoteitse, vertauskuvin. Omista tunnoistaan sen sijaan voi avautua, kertoa ympäristön reaktioista, pohtia elämää ja evankelisluterilaisuutta vastavihityn papin näkökulmasta.

Tirkistelyn estämiseksi kirjoitan nimimerkillä, ainakin toistaiseksi. Kun vähän vanhenee ja viisastuu työssä, arvioidaan asiaa uudelleen: pyrin rehellisyyteen, mikä tarkoittaa väistämättä ajoittaista väärässä olemista. Monet jutut kun oppii vasta ajan kanssa, ajattelu kehittyy ja ymmärrys edes vähän kasvaa. Asianosaisia suojellakseni ketään ei siis pitäisi tunnistaa näistä teksteistä, paitsi julkisuudessa omasta tahdostaan esiintyneitä henkilöitä. Papin vaito-olovelvollisuus on ehdoton – mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt on aika olla ensi kertaa vaiti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti