Iloitkaa Herrassa

Julkaistu alun perin 27.9.2007, sarjan viimeiseksi jäänyt kirjoitus

”Hänessä me elämme, liikumme ja olemme.” (Ap.t. 17:28)

Kuulostaako otsikko sangen hengelliseltä? Kenties, mutta samalla se on mitä maallisin – jos ajattelee ja uskoo, että Jumala on todella läsnä kaikkialla. Silloin me olemme Hänessä ja Hän meissä.

Mystiikan (joka sinänsä on käytännöllisempää kuin mikään muu) sijasta tähtäyspisteeni on nyt ilossa ja kauneudessa. Tällaisena syysiltana, kun harmaan päivän jälkeen valo katsoo maailmaa ennen uneen vaipumistaan, puut hohtavat keltaisina ja punaisina tummia pilviä vasten ja vesipisarat kimaltavat – tällaisena syysiltana maailman kauneus vallitsee. Vaikka pilvet ovatkin tummat ja valtavat.

Ilo ja kauneus ovat kristinuskolle yllättävän vaikea asia. Uskontomme ytimessä on pääsiäisen ilo, loputtomasta itseyrittämisestä vapauttava Jeesuksen opetus ja Jumalan armon vakuutus – mutta silti kovin usein tunnelma on pitkäperjantainen.

Jumalanpalveluksen toimittajat ajattelevat usein, etteivät halua loukata surevia ja kärsiviä liiallisella ilolla. Omista riemullisista kokemuksista voi kristityn olla vaikea puhua, kun pelkää kuulostavansa kehuskelijalta tai menestysteologian kannattajalta.

Ajattelen ja uskon, että on oltava mitä on. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Jos on murheellinen, on. Jos kykenee riemuitsemaan, jakakoon ilon muiden kanssa. ”Itkekää itkevien kanssa, iloitkaa iloitsevien kanssa”, opasti Paavalikin. Mutta entä jos itseä itkettää ja toista naurattaa, tai päinvastoin?

Laaja ymmärrys elämästä hyväksyy sen, että minulla on oikeus olla minä ja sinulla sinä. Säät vaihtelevat: kukin kolkka saa osansa erilaisista ilmoista. Loukkaako naapurin ilo minua – miksi? Lähimmäiseni itkee – mutta minua on juuri nyt siunattu hyvällä ololla, jonka voimin saan yrittää ilmentää toivoa.

Me kuljemme hämmästyttävien aarteiden keskellä.

Jatkuu seuraavassa numerossa.