Olympia-henki?

Julkaistu alunperin 16.2.2006

”Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen!” (Paavalin 1.kirje korinttilaisille, 9:24)

Kansan tulviessa talviurheilupyhättöihin pysähdyimme nuorten kanssa pohtimaan kilpailua ja kristinuskoa. Paavali jatkaa edelliseen kohtaan:

”Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman.” (25)

En voi mitään sille, että ajatus kristinuskosta kilpailuna taivaspalkinnon voittamiseksi tökkii. Ja luulen myös, että useampi meistä kuin arvaammekaan lankeaa tekemään hyviä tekoja tavoitellakseen palkintoa – vaikka uskottelisi itselleen, että toimii pyyteettömästi. Luther on aina ajankohtainen kritiikissään ihmisen itsepyhitystä kohtaan, sitä kuinka me haluamme itse ansaita arvomme ja armomme.

Mutta onneksi kilpailun ajatuksen voi ymmärtää ja sisäistää myös toisin. Paavalikin selittää tarkemmin:

”Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun.” (26-27)

Kilpailu käydäänkin ensi sijassa oman itsen kanssa! Kamppailemme, jottemme laiskistuisi; taistelemme, jottemme luulisi itsestämme liikoja – emmekä liian vähän; kilvoittelemme, jotta virheiden ja harharetkien jälkeen uskaltaisimme aina palata armon varaan. Sen, että Jumala ei meitä hylkää eikä pohjimmiltaan rakasta meitä kilpailumenestyksemme tähden – vaan sen tähden, että Jumalan silmissä me olemme kauniita. Hyviä pahuudestamme huolimatta.

”Jumalan silmissä kaunis – tytöt ja pojat” on kirkon kasvatuksen uusi painopiste, teema (2006-2007). Nuorena olen siitä hyvin iloinen: on uskallettava puhua vaikeistakin aiheista, kuten ruumiillisuudesta, seksuaalisuudesta, median huonoista ja hyvistä vaikutuksista. On uskallettava myöntää, että kristinuskon suhde ruumiillisuuteen on ollut historian saatossa usein ongelmallinen – esimerkkinä jo Paavalin viime jae: ”kohdistan iskuni omaan ruumiiseeni”. Liian moni on ottanut tämän kirjaimellisesti, liian usein henkeä on korostettu ruumiin kustannuksella. Nykyaikaisena ahdistuneena versiona liian moni nuori viiltelee itseään, koska tuntee niin suurta riittämättömyyttä ja ahdistusta.

Tästä aiheesta pitää jatkaa toiste, jottei blogi paisu liikaa. Kristinuskon olympiaadi ei ole vain hengellinen, vaan yhtä lailla ruumiillinen. Kaikkine aisti-iloineen ja ongelmineen.